Ajankohtaista
Tällä sivustolla pääset tutustumaan yrityksemme ajankohtaisiin asioihin
Yrityksemme juhlii tänä vuonna jo 35.v juhlavuottaan
Vuonna 1990 perustettu yrityksemme on saavuttanut jo 35.v iän.
Vuosiin on mahtunut paljon oppimista, kehittymistä, uusia ja vanhoja yhteistyökumppaneita sekä kokemuksia. Unohtamatta tärkeintä eli paljon rakentamista kaikissa sen muodoissa.
Yhteistyöllä ja yhteisöllisyydellä niin yrityksen sisällä kuin myös ulkoisten kumppaneiden kanssa on ollut merkittävä voimavara koko toimintamme ajan.
Saamme olla kiitollisin mielin siitä, että olemme päässeet olemaan mukana monissa eri projekteissa, joko päätoteuttajana tai aliurakoitsijana, saaden kasvua ja kehitystä toimintaamme ja osaamiseemme.
Tällä vuosien kokemuksilla ja yhteisöllä jonka olemme ympärillemme saaneet, ammattitaitoisten työntekijöidemme sekä mielenkiintoisten uusien projektiemme myötä suuntaamme ilolla kohti tulevia rakentamisen täyteisiä vuosiamme.